Siirry pääsisältöön

Pitkä tie

Ala-asteen lounastunnin ei ehkä kuvittelisi olevan yksi kirkkaimpia muistoja peruskoulusta. Muistan kuitenkin erään lounastunnin oikein hyvin – tai oikeastaan erään siihen sisältyneen hetken. Lounastunti itsessään oli varmaankin melko tavanomainen kuten koulupäiväkin, mutta eräs keskustelu on jäänyt mieleeni.

Aivan täydellisyyteen muistini ei yllä, mutta keskustelun käänteiden perusteella lounaaseen liittyi tavalla tai toisella meetvursti. Olinko vasta lukenut sanakirjasta vai muutoin kuullut meetvurstin sisältävän hevosenlihaa, sitä en muista. Muistan kuitenkin puhuneeni parin kolmen pojan kanssa tästä tosiasiasta: meetvurstissa on hevosenlihaa. No, jotenkin keskusteluun liittyi myös ryhmä lähellä ruokailleita tyttöjä. Seurauksena oli kinaa siitä, sisältääkö meetvursti todella hevosenlihaa – tämä paljastus ei ollut lainkaan mieluinen hevosista kovasti pitäville tytöille.

Kinattuamme aikamme tapahtui käänne, jonka vuoksi tapaus on mieleeni niin selvästi jäänyt. Kävin Päivärinnan ala-astetta Ylivieskassa. Vielä tuolloin koulussa ei ollut ruokasalia, joten söimme luokissa ja opettaja oli aina lähellä. Syystä tai toisesta opettaja puuttui keskusteluumme – ehkä äänenvoimakkuus oli jo kohonnut riittäväksi. Opettajamme käski meitä lopettamaan aiheesta puhumisen, koska "tytöiltä menee ruokahalu".

Tämä oli opettajan auktoriteettia kunnioittamaan tottuneelle pikkupojalle hämmentävä tilanne. Tiesin puhuvani totta eikä opettaja itse aiheeseen kantaa ottanutkaan. Miksi keskustelumme sitten kiellettiin, en ymmärtänyt.

Pitkään mietin tapausta vain jonkinlaisen ilmaisun- tai sananvapauden näkökulmasta: Miksi opettaja kieltää tosiasioista puhumisen, vieläpä koulussa? Miksi ruoan alkuperästä ei saisi puhua sen vuoksi, että joku voi menettää ruokahalunsa? Jos alkuperän selviäminen johtaa ruokahalun menettämiseen, ehkä asiaa pitäisi käsitellä pikemminkin laajemmin kuin kieltää sen käsittely kokonaan.

Moraalifilosofiasta tai eläinten oikeuksista tuskin olin tuolloin vielä millään tavalla tietoinen, mutta ruoan alkuperä kyllä ilmeisesti kiinnosti. Tuntuisi jokseenkin selvältä, että ruoan alkuperästä olisi hyvä olla edes jollakin tasolla selvillä. Vuosien myötä asioita tulee ajateltua uusista näkökulmista, ja ajattelu toivottavasti kehittyy muutenkin.

Kun nyttemmin olen herännyt ajattelemaan myös lihansyönnin filosofiaa ja etiikkaa, niin tämä muisto on saanut uusia ulottuvuuksia. Arjessa on helppo kulkea miettimättä juurikaan käyttämiemme tuotteiden alkuperää. Sitä olisi kuitenkin hyvä tehdä, sillä ostamalla vaikutamme maailmaan. Jos tieto hevosenlihasta meetvurstissa saa meidät menettämään ruokahalun, olisi ehkä syytä miettiä ruoan alkuperää enemmänkin. Lihansyöntiä pidetään kulttuurissamme kuitenkin niin tavanomaisena, että sen kyseenalaistaminen lakaistaan helposti sivuun.

Opettaja tuskin mietti lihansyönnin eettisyyttä tai mitään sen kummempaa kieltäessään keskustelumme. Tapaus on kuitenkin valaiseva esimerkki siitä, kuinka enemmän tai vähemmän tietoisesti – ja helposti – välttelemme ruoan alkuperän ja sen valmistuksen pohdintaa. Yhtä helposti lakaisemme maton alle pohdiskelut muidenkin tuotteiden kohdalla, mutta ilmiö vaikuttaa erityisen korostuneelta ruoan kohdalla.

Olipa tuo pieni tapahtuma alkusysäys omille eettisille pohdinnoille tai ei, pidän sitä kuitenkin yhtenä tärkeänä etappina eläinoikeusajatteluni kehityksessä. Ruokaan ja eläinten asemaan liittyviä keskusteluja, väittelyitä ja pohdintoja on vuosien varrella pulpahtanut pintaan varmasti mutta epäsäännöllisesti. Keskustelut ystävien kanssa yhdessä katsottujen elokuvien tai dokumenttien, kuten Barakan ja The Coven, jälkeen sekä debatit ja pohdinnat Oulun vihreiden nuorten tapahtumissa, hallituksen kokouksissa ja jäsenten kanssa ovat kaikki osaltaan herättäneet minut ajattelemaan eläinten roolia yhteiskunnassamme.

Aluksi aloin pohtia nimenomaan henkilökohtaisen lihansyöntini oikeutusta: Koska en pystyisi itse tappamaan lehmää, sikaa tai kanaa, onko minulla oikeus siirtää vastuu jollekulle toiselle siihen kykenevälle? Minulle asian ydin ei ollut osaamisessa vaan moraalisen vastuun väistämisessä.

Dokumenttien, asiaohjelmien ja lehtiartikkeleiden kautta tietämykseni lihantuotannosta on pikkuhiljaa vuosien saatossa lisääntynyt. Lihan tehotuotannon kohdalla, jos missä, tieto lisää tuskaa. Useimmat eläinten julmasta kohtelusta kertovat videot jäävät katsomatta tai kesken materiaalin järkyttävyyden vuoksi. Usein eläinten huonoa kohtelua on vaikea uskoa todeksi.

Kun eläinten taloudellisen hyödyntämisen eettisiin ongelmiin lisätään tieteellisen tutkimuksen tulokset eläinten tunteista, tietoisuudesta ja älykkyydestä, on eläinten hyödyntämisen ja kuluttamisen eettisyys herättänyt minussa entistä syvempiä epäilyjä ja kysymyksiä. Alkoi tuntua yhä enemmän siltä, etten omilla ostoksillani ja rahoillani halunnut tukea kysymyksiä herättävää toimintaa. Ainoa mielekkääksi kokemani vastaus itselleni on ollut eläinperäisten tuotteiden käytön vähentäminen. Toivon ennen pitkää pystyväni siirtymään vegaaniseen elämäntapaan. Eläinten syömisestä päätin jo luopua – maitotuotteista luopuminen tuntuukin jo paljon haasteellisemmalta. Matka on ollut pitkä ja jatkuu edelleen, mutta ainakin suunta on oikea.


Kuva: Jeffery Wright, Flickr, CC-BY 2.0

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihmisenkaltaistamista vai ihmiskeskeisyyttä?

Lihantuotannossa ja muussa eläinten hyväksikäyttöön perustuvassa toiminnassa liikkuu nykyisellään valtavat summat rahaa. Varmasti osin tästä syystä eläinten oikeuksien puolustajat pyritään usein julkisessa keskustelussa esittämään unelmahöttöön hurahtaneina hihhuleina, vaikka eläinoikeusajattelun taustalla voi olla vankkaa ja hyvin perusteltua ajattelua. Oman kokemukseni perusteella eläinten oikeuksia kannattavat ovat pohtineet asiaa huomattavasti keskimääräistä enemmän. Arjessa on kuitenkin aina helpompaa seilata kiinnittämättä liikaa huomiota ruoan tai muiden tuotteiden alkuperään – tai niiden eettisyyteen.

Eräs asiallisissakin keskusteluissa eläinoikeusajattelua vastaan esitetty arvostelu liittyy ihmisenkaltaistamiseen eli antropomorfismiin. Tähän perustuvassa kritiikissä ajatellaan, että eläinten oikeuksien puolustajat liittävät eläimiin virheellisesti inhimillisiä piirteitä, joilla oikeuksia sitten perustellaan. Kiistämättä ihmisen ja muiden eläinlajien välillä on merkittäviä er…

Uusi eläinsuojelulaki

Maa- ja metsätalousministeriössä (MMM) on parhaillaan käynnissä työ eläinsuojelulain uudistamiseksi. Eläinsuojelulain tarkoitus on suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. Nykyinen laki on 20 vuotta vanha. Animalian ja SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton mukaan laki pitää saattaa ajan tasalle vastaamaan parempaa ymmärrystämme eläinten hyvinvoinnista. Järjestöt ylläpitävät yhteisesti Eläinpolitiikka.fi-sivustoa, jolla lain nykytilaa ja uudistustarpeita esitellään.
SEY:n ja Animalian tavoittelemat uudistukset lakiin ovat perusteltuja ja kannatettavia. Suomi ansaitsee sata vuotta täyttäessään maailman parhaan ja edistyksellisimmän eläinsuojelulain. Yksi keskeinen hyvän yhteiskunnan mittari on se, miten eläimiä kohdellaan.
Vanhentuneen lainsäädännön lisäksi eläinsuojelun resurssit vaikuttavat liian pieniltä. Viime viikonloppuna Yle uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan eläinsuojeluviranomaiset toimivat passiivisesti. Sä…