tiistai 30. lokakuuta 2012

lauantai 27. lokakuuta 2012

Nuoret työnhakijat liikkeelle

Tämä kirjoitus on julkaistu Oulu-lehdessä 17.10.2012.
 
Nuorisotyöttömyydestä ja nuorten syrjäytymisestä keskustellaan paljon etenkin täällä Oulun seudulla. Paljon on kaikilla hyvää tahtoa ja toiveita edistää nuorten pärjäämistä, mutta konkreettisia keinoja tuntuu olevan vaikea löytää. Yksi keskeisistä ongelmista on se, miten työttömien nuorten syrjäytyminen voitaisiin estää. Kerran syrjäytynyt ja itsensä yksin jätetyksi kokeva nuori voi olla vaikea saada takaisin mukaan yhteiskuntaan.
 
Me Oulun vihreät nuoret kunnallisvaaliehdokkaat esitämme, että Oulun kaupunki tarjoaisi alle 25-vuotiaille työttömille ilmaisen pääsyn kaupungin liikuntapaikkoihin yleisövuoroille, kuten uimahalleihin ja liikuntahalleihin. Lisäksi heille voisi varata omia harjoitusvuoroja esimerkiksi joukkuepelien harrastamista varten. Tämä tuskin tulisi Oulun kaupungille kovinkaan kalliiksi, etenkin kun vaakakupissa on nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja syrjäytymistä ennaltaehkäisevä toiminta. Jokainen nuorten hyvinvointiin satsattu euro tulee tulevaisuudessa säästettyä moninkertaisesti sosiaali- ja terveysmenoissa. Oikeus ilmaispalveluihin voitaisiin todistaa ajan tasalla olevalla TE-toimiston kortilla.

Mahdollisuus harrastaa liikuntaa ilmaiseksi on merkittävä kädenojennus työmarkkinatuella elävälle nuorelle, jolle jo muutama euro on huomattava menoerä. Liikunnan terveysvaikutusten lisäksi nuoret saataisiin kannustettua lähtemään kodin ulkopuolelle ylläpitämään ja solmimaan sosiaalisia kontakteja, sekä saamaan vertaistukea elämäntilanteeseensa.
 
Vihreät nuoret kunnallisvaaliehdokkaat
 
Salla Kangas
Harri Lempola
Mirja Mustapirtti
Pekka Peni
Otto Simola
 
Oulu

perjantai 26. lokakuuta 2012

Sanginjoen kansallispuisto

Kannatan kansallispuiston perustamista Ouluun Sanginjoelle. Oulun luonnonsuojeluyhdistys teki oululaisille kunnallisvaaliehdokkaille kyselyn aiheesta. Tulokset ja tiedote löytyvät täältä.

Vihreät ehdokkaat kannattavat voimakkaimmin kansallispuiston perustamista. Kannatan sitä itsekin. Kansallispuisto olisi matkailukohde ja hieno virkistys- ja tutkimusalue.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pyhäjoki, ydinvoima ja tulevaisuus

Helsingin Sanomat uutisoi tänään 24.10.2012 seuraavaa:
Saksalainen energiayhtiö E.On aikoo luopua osuudestaan Pyhäjoelle suunnitellussa ydinvoimalassa. Koska E.On olisi ollut ydinvoimalan suurin sijoittaja 34 prosentin osuudella, ydinvoimalahanke näyttäisi nyt kaatuvan.
Rahoittaja toisensa jälkeen on siis tullut siihen lopputulokseen, että ydinvoimaan ei kannata sijoittaa. Tämän uutisen jälkeen tuskin tarvitsee enää keskustella siitä, pitääkö Oulun kaupungin lähteä Oulun Energian kautta mukaan hankkeeseen.

Nyt voidaan kääntää sitten katse rohkeasti tulevaisuuteen ja pyrkiä Oulun seudullakin uusiutuvien energiamuotojen käyttöön ja kehittämiseen. Näin tehdään jo muiden muassa Saksassa, Tanskassa ja Itävallassa. Suomella ei ole aikaa hukattavaksi, jos haluamme uusiutuvasta energiasta ja cleantechistä uuden vientivaltin.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Vaalityötä ja ääni ennakkoon

Ennakkoäänestys alkaa ylihuomenna 17.10. Arvatenkin vaalityö käy kuumana ympäri Suomen – niin Oulussakin. Rotuaarin vaalikopit avattiin viime perjantaina. Avajaispäivä veti väkeä paikalle, niin äänestäjiä kuin ehdokkaitakin.

Vaalikopeilla viihtymisen lisäksi omissa suunnitelmissa ovat taustatyö perjantain vaalipaneelia varten, mielipidekirjoituksen kirjoittaminen, osallistuminen Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalipoliittisen valiokunnan vaalikeskusteluun – niin ja pyörän vieminen huoltoon... Onhan tuossa.

Ennakkoäänestyksestä vielä: kannattaa käydä. On helpompaa suorittaa kansalaisvelvollisuus ennakkoon, kun äänestämässä voi käydä missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa. Henkkarit pitää olla, mutta muuta ei tarvitse. Varsinaisena vaalipäivänä 28.10. voi äänestää vain äänioikeusilmoituksessa mainitussa paikassa. Ei siis yhtä kätevää. Vaalitietoa – kuten ehdokkaat kunnittain – löytyy oikeusministeriön vaalisivustolta.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Vanhukset ja koulut

Ylen vaalikoneessa kysyttiin, mihin tuleva valtuutettu laittaisi könttälahjoituksena saadun rahalahjoituksen. Vaihtoehtojen joukossa olivat vanhustenhuolto, koulut, terveyskeskukset, lasten päivähoito ja sosiaalitoimen palvelut. Näistä sai valita vaalikoneessa kaksi.

Yle uutisoi tänään, että "Ehdokkaat antaisivat rahaa mieluummin vanhuksille kuin kouluille". Tähän tosin vaikutti ehdokkaan ikä. Vanhemmat ehdokkaat olivat hanakampia antamaan vanhuksille. Nuoremmat ehdokkaat taas suosivat kouluja.

Itse vastasin tuohon valitsemalla koulut ja terveyskeskukset. Jos tulevaisuutta ajatellaan, on mielestäni tärkeämpää panostaa koulutukseen ja hyvään perusterveydenhuoltoon. Molemmat ovat tärkeitä ennaltaehkäisyn kannalta.

Hyvät koulut luovat paremmat edellytykset elämässä pärjäämiselle. Hyvä peruskoulu luo pohjan kaikelle myöhemmälle osaamiselle.

Toimiva perusterveydenhuolto ehkäisee vakavampia sairastumisia, mahdollistaa terveemmän ja toimeliaamman vanhuuden ja parantaa näin ollen yleistä elämänlaatua. Yksi euro lisää perusterveydenhuoltoon säästää tulevaisuudessa moninvertaisen määrän euroja erikoissairaanhoidosta, kun ihmiset pysyvät terveempinä.

Yhteiskuntaa pitää kehittää pitkäjänteisesti ja tulevaisuuteen katsoen. Siksi omat valintani olivat selvät, vaikka toki vanhustenhuollossakin on paljon parannettavaa. On niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin tärkeää pyrkiä ehkäisemään ongelmat ennalta. Se vaatii toimivia peruspalveluita.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kunnallisdemokratian pelastus

Kunnallinen demokratia ja luottamus päätöksentekoon on koetuksella. Onneksi apua on saatavilla. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO julkaisi tänään Kunnallisdemokratian pelastuspaketin. Teeseissä vaaditaan selvillä ehdotuksilla muun muassa lisää avoimuutta päätöksentekoon, sitovia kansanäänestyksiä ja parempia mahdollisuuksia vaikuttaa kotikunnan asioihin.

Julkaisu toteutettiin tänään tempauksilla ympäri maata. Myös me Oulun vihreät nuoret kannoimme kortemme kekoon ja naulasimme pelastuspaketin teesit kaupungintalon oveen.




Teeseissä on ehdotuksia vallan keskittymisen vähentämiseksi ja päätöksentekijöiden sidonnaisuuksien läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Näiden asioiden eteen voidaan tehdä kuntien valtuustoissa paljon – kunhan tahtoa löytyy. Ehdotuksista osa on jo Oulussa vihreiden ajamana toteutunut: Oulun kaupunginvaltuuston kokouksia on voinut jo hyvän tovin seurata netin kautta suorana.

Voin varsin mielelläni allekirjoittaa pelastuspaketin ehdotukset. Avoimempi kunta on jokaisen kuntalaisen etu.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Vaalikoneita

Lisää valikoneita on nyt auennut yleisölle. Ainakin Kalevan ja MTV3:n ovat jo auki ja Ylen vaalikoneenkin pitäisi tänään 1.10. aueta.

Alla linkkejä omiin vastauksiini:

Pitkä tie

Ala-asteen lounastunnin ei ehkä kuvittelisi olevan yksi kirkkaimpia muistoja peruskoulusta. Muistan kuitenkin erään lounastunnin oikein hyv...