Giniä BKT:lla

Tuloerot ja niiden suuruus ovat säännöllisin väliajoin kuuma aihe yhteiskunnallisessa keskustelussa. Hyvin toimivassa yhteiskunnassa tuloeroja tarvitaan. Mikä sitten on hyvinvoinnin kannalta paras, optimaalinen tulonjako, lienee ratkaisematon kysymys.

Olen siis vahvasti sitä mieltä, että tuloerot ovat tarpeellisia. Niitä tarvitaan kannustinvaikutusten ja oikeudenmukaisuuden vuoksi. On esimerkiksi täysin oikein, että kahdesta samaa työtä tekevästä ihmisestä enemmän ansaitsee se, joka tekee töitä enemmän – ceteris paribus. Jotkin työtehtävät ovat tavalla tai toisella vaativampia kuin toiset: On mielestäni oikein saada vaativammasta työstä korkeampi korvaus.

Oikeudenmukaisuus on tuloerojen tarpeellisuuden lisäksi peruste myös tuloerojen hillitsemiselle. Jokainen ansaitsee ahkeruudestaan, luovuudestaan tai muusta omasta panoksestaan toimeliaisuutensa hedelmän. Osa tuosta hedelmästä on kuitenkin myös yhteiskunnan ansiota: kukaan ei elä tyhjiössä vailla vuorovaikutusta muiden kanssa. Usein uudet ajatukset syntyvät vanhojen perustalle – joku esimerkiksi keksii yhdistellä tai soveltaa vanhaa uudella tavalla. Kulttuuri, tiede tai sosiaaliset suhteet ovat lukemattomien eri ihmisten aikaansaamia.

Laajasti ymmärretyn kulttuuriperinnön lisäksi yhteiskunta tarjoaa kaikkien käyttöön perusrakenteet: liikenneväylät, tori- ja kauppapaikat, lait ja muut yhteiset pelisäännöt, oikeusjärjestelmän ja niin edelleen. Ahkeruutensa, taitojensa ja osaamisensa lisäksi jokainen hyötyy enemmän tai vähemmän myös muiden yhteistyön hedelmistä – suoraan tai epäsuorasti. On siis oikeudenmukaista, että työn hedelmistä osan saa yhteiskunta kokonaisuutena vaikka pääosa kuuluu tietysti noiden hedelmien tuottajille. Näinhän hyvinvointiyhteiskunnissa toimitaankin.

Oman osan hedelmistään yhteiskunta saa verojen kautta. Verotuottoja sitten käytetään esimerkiksi tuloerojen eli tulonjaon tasaamiseen. Oikeudenmukaisuudesta on kyse silloinkin, kun yhteiskunta turvaa toimeentulon jäsenilleen tulonsiirroilla kuten asumistuki ja työttömyysturva.

Tutkittuani hieman Eurostatin tilastotietoja tein mielenkiintoisen havainnon. Tuo havainto ilmenee hyvin alla olevasta kuvasta. Viittasin tähän havaintoon sivumennen aiemmassa kirjoituksessani Hyvinvointiyhteiskunnan puolustus.

Kuvan ja tilastojen mukaan näyttää siis siltä, että tasaisemman tulonjaon maissa bruttokansantuote (BKT) asukasta kohden on korkeampi. Kuvaan on sovitettu aineiston pohjalta regressiosuora, jonka voimme havaita olevan laskeva. Siis tuloerojen noustessa BKT per asukas laskee. Tosin kyseisen mallin selitysaste (R²) on vain noin 0,17 eli tulonjaon vaihtelu selittää BKT:n vaihtelusta noin 17 prosenttia – kiintoisa havainto yhtä kaikki.

Tulonjakoa mitataan usein Gini-kertoimella. Jos tulonjako on täysin tasainen eli tuloeroja ei ole lainkaan, saa kerroin arvokseen nollan. Jos taas tulonjako on täysin epätasainen eli yksi henkilö saa kaiken tulon, saa kerroin arvokseen luvun yksi. Yleensä Gini-kerroin esitetään luvulla sata kerrottuna, jolloin vaihtelu väli on 0–100 (kuten kuvassa). Alla olevassa taulukossa esitetään valikoitujen maiden Gini-kertoimet ja BKT:t asukasta kohden vuonna 2010.

Pohjoismainen tulojen tasaaminen ei näytä ainakaan pahasti haittaavan taloutta – tilastojen mukaan jopa päinvastoin. Luulen tulonjaon olevan melko lähellä optimia Pohjoismaissa. Tulonjaossa pätee sama kuin veroprosentissa: ääripäät ovat huonoimmat ja optimi on jossain siellä välillä. Liiallinen tulojen tasaaminen tappaa taloudellisen toimeliaisuuden ja on epäoikeudenmukaista, mutta sama pätee kohtuuttoman suuriin tuloeroihin.

Maailman tasaisimmat tulonjaot löytyvät Länsi- ja Pohjois-Euroopasta sekä Japanista. Kaikki tasaisten tulonjakojen maat ovat markkinatalousmaita. Tämä on mielestäni vahvaa tukea markkinatalouteen perustuvalle hyvinvointiyhteiskunnalle. Viilamisen varaa toki aina on.